perjantai 22. elokuuta 2014

Aitoja tunteita






Väsyttää! Nukuttaa! Nälkä! Maha kipeä! Päätä särkee! EVVK! V¤%&/(aa! Tykkään, niin että halkeen! Onnesta soikeana! Kaikki hyvin! Voitaisko vaan mennä eteenpäin?

Tuttuja tunteita monien muiden joukosta varmaan meille kaikille. Onko niille tilaa kouluissa? Pitäisikö olla? Vai pitäisikö sekä oppilaiden että opettajien painaa omat tunteensa ja olotilansa jonnekin syvälle ja olla niin kuin ei oltaiskaan?

Yksiselitteistä ja täysin selkeää vastausta en ole yllä oleviin kysymyksiin löytänyt. Tunteiden ilmaisemisen sallittavuus riippuu niin tilanteesta. Jos koko elämä ja koulunkäynti muuttuu tunneilmaisuksi jää opiskelu täysin taka-alalle. Jos taas tunteet tukahdutetaan, niillä on ikävä taipumus räjähtää esille juuri silloin, kun itsehillintää eniten kaivattaisiin. Joskus taas vain on sellaisia elämäntilanteita, että on edettävä opiskelussa(kin) tunteiden tahdissa.

Tunnetaitojen opettaminen on ollut jo jonkin aikaa pinnalla koulumaailmassa. Paras tapa opettaa niitä lienee oman esimerkin voima, mutta suomalaisen kulttuurin historiassa ei tunnetaitoja ole järin korkealle arvostettu, joten uskaltaisin väittää, että meidän aikuistenkaan tunnetaidot eivät välttämättä aina ja kaikissa tilanteissa niin järin kaksiset ole.Varsinkaan väsyneenä. Ja stressaantuneena. Ja lasten yrittäessä hyppiä silmille...

Tällä hetkellä osaan jo olla äärettömän kiitollinen niille työhistoriani varrella kohtaamilleni aivan erityisille oppilaille, jotka ovat omilla järkähtämättömillä tavoillaan pakottaneet minut tutustumaan itseeni ja KAIKKIIN tunteisiini, myös niihin kielteisiin ja vähemmän päivänvaloa kestäviin. Olen oppinut, että ei kannata esittää hyväntuulista silloin, kun tekisi mieli raivota. Eikä yrittää pidättää naurua, jos se vaatii ulospääsyä.

Mitä enemmän lapsella on ollut ristiriitaisia kokemuksia elämässään sitä taitavampi hän on lukemaan aikuisen tunteita ja sitä vahvemmin hän yleensä reagoi, jos tunne on jotain muuta kuin mitä aikuinen yrittää välittää. Tarkoittaako tämä sitten sitä, että saa/pitää raivota silloin kun siltä tuntuu? Ei toki. Aikuisuuteen kun kuuluu myös omien tunteiden hallitsemisen taito.  Lapsille on tärkeää ja luo turvallisuutta se, että aikuisen tunneilmaisu on ennakoitavissa ja tilanteeseen sopivaa/sopivan voimakasta.

Kaltaiselleni aamu-unikolle kahdeksan aamut ovat myrkkyä, joka on useimmiten vain juotava, jos haluaa opettajan ammatissa toimia. Tänään, herättyäni puoli neljältä aamulla, en todellakaan ollut parhaimmillani mennessäni luokan eteen. Mikä siis neuvoksi? Kerroin avoimesti tilanteen oppilaille ja sanoin, että vaikka olen äreä ja pahantuulinen, yritän olla purkamatta sitä heihin. Oppilaat myös tietävät, että tällaisena päivänä voi saada törttöilyllä aikaan aavistuksen ylimitoitetun reaktion opettajassa. Siispä kannattaa yrittää välttää törttöilyä. Samaan keskinäiseen sopimukseemme liittyy myös se, että oppilailla on mahdollisuus ilmaista myös omat tunnetilansa ja pyrin ottamaan ne päivän aikana huomioon. Jos jollain on epäsosiaalinen päivä, se saa olla, ja silloin muut jättävät hänet rauhaan. On hurjan paljon helpompaa olla ja hengittää, kun kaikki ovat samalla sivulla. Ja usein se huono tuuli kaikkoaakin päivän mittaan.

Tästä aiheesta on lisääkin kirjoitettavaa, mutta jääköön se seuraavaan kertaan, jottei tämä veny liian pitkäksi kirjoitukseksi.

Mukavaa viikonloppua!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti