tiistai 30. syyskuuta 2014

Huumaannutaan elämästä ja oppimisesta




Väitän, Hesarin taannoiseen juttuun viitaten, että oppiminen-nimistä huumetta on tarjolla monissa suomalaiskouluissa, ehkäpä jopa ihan jokaisessa! Ei aina ja joka hetkessä, ainakaan sitä huumaavinta sorttia, mutta liekö sekään niin paha. Aivotutkijat ovat kuuleman mukaan sitä mieltä, että se, että on tylsää, on itse asiassa aivojen kehityksen kannalta hyväksi ja jatkuva viriketulva pahaksi. Tylsyys haastaa ongelmanratkaisuun ja pohtimaan omia kiinnostuksenkohteita.

Myös leikki on aivojen, mielikuvituksen ja sosiaalisten taitojen kehittymisen kannalta tärkeää. Kulttuurissamme leikki on kuitenkin joutunut jotenkin sivuraiteelle. Kuinka moni aikuinen enää nykyään leikkii edes leikki-iässä olevien lastensa kanssa? Saati sitten vanhempien. Milloin olet viimeksi keinunut, leikkinyt hippaa, kirkonrottaa tai polttopalloa? Milloin leikistä tuli noloa? Ja milloin lapsille tuli niin kova kiire nuoruuteen ja nuorilla aikuisten maailmaan? Milloin meille aikuisille tuli niin kiire suorittaa elämää siitä nauttimisen sijaan?

Viime viikolla meidän luokassamme tehtiin "limaa" Yksi mahdollinen ohje täällä. Kannattaa huomioida, että ohje vaatii lisäaineetonta PVA-liimaa, esim. Erikeeper ei ole meillä toiminut. Aloittelimme siis ensimmäistä FyKen-jaksoa ja tutkimme aineiden kemiallisia reaktioita veden, liiman, booraksin ja elintarvikevärin avulla. Normaalin moninkertaisen ohjeidenannon sijaan tällä kertaa riittivät yhdet ohjeet, innostus oli niin suurta. (Osa oppilaista oli tehnyt limaa jo viime vuonna kerhossa ja toiset olivat kärttäneet sen tekemistä reilun puoli vuotta.) Luokkamme toimintaan päiväksi tutustumaan tullut opiskelijakin napattiin mukaan toimintaan ja taisi pieni pala limaa päätyä myös seurantalapulle. :) Leikiksihän se meni, mutta positiivisilla tunnekokemuksilla on arvaamattoman suuri merkitys kouluviihtyvyydelle. Oli aivan huippua seurata oppilaiden innostunutta työskentelyä liman parissa. Vahingossa päädyttiin kahteen erilaiseen lopputulokseen, koska ope muisti työvaiheiden järjestyksen ensin väärin... Lisää limakokeita siis tiedossa, sopivaan aikaan! (Pahoittelut jo etukäteen vanhemmille ja muille oppilaitani opettaville: lisää limaa on luvassa tulevaisuudessa.)

Seuraavalla FyKen tunnilla kahlasimmekin sitten läpi atomit ja molekyylit ja niiden muodostumisen. Vesimolekyyli näyttää aivan Mikki Hiireltä jne. Ope taisi vähän innostua ja yläkoulun sisällöistä lainattiin se toteamus, että atomit koostuvat elektroneista, protoneista ja neutroneista ja piirrettiin vetyatomi vihkoon. Joku oppilaista kysyi, saako veden hajoitettua takaisin vedyksi ja hapeksi. Enpä osannut heti vastata miten, mutta maanantaiksi lupasin ottaa selvää. Eilen sitten hajoitimme vettä ruokasoodan, 9V-pariston, muovimukin ja kahden nastan avulla hapeksi ja vedyksi. Linkki videoon. Osa sai niitä kerättyä myös koeputkeen. Näytin oppilaille myös muutaman molekyylin pallomallin, ja totesimme, että mm. etanoli näyttää ihan villakoiralta... Sarjassa oli aika vähän palloja, joten mahdolliset yhdisteet olivat harvassa. Ai niin, meillä oli hassuja käsiatomeita, joita yritettiin saada kättelemään toisiaan. Tämä siis paperilla piirtäen. Oppilaat saivat myös haasteeksi selvitellä miten sokerimolekyyli C6H12O6 voisi olla muodostunut. (Huomenna voisi kokeilla leikkinä... hmm... evil plans ;) )Tänään vuorostaan FyKen tunnilla työskentelimme kirjan ja vihkon kanssa. Tylsää kenties joidenkin mielestä, mutta mukavaa vaihtelua ja asiaa syventävää oppimista meille.

Muutenkin mielestäni on oppimisen ja innostumisen kannalta parasta, jos opettajana pystyy tarttumaan niihin arvokkaisiin hetkiin, jolloin joku oppilaista tekee hyvän kysymyksen tai ilmaisee kiinnostusta johonkin itselleen tärkeään asiaan. Siitä voi sitten lähteä tarvittaessa kasvattamaan isompaa juttua tai pitää ihan pienenä. Oppilaiden osallisuus ja sitä myötä toivottavasti myös sitoutuneisuus kasvaa huimaa vauhtia.





keskiviikko 24. syyskuuta 2014

"Ope, ollaanko me jollain vammaisten luokalla?"

Yhteistyöllä esteet voitetaan ja matka voi jatkua.
Kuva: Wikipedia

Pitkästä aikaa tuo otsikon kommentin aihealue tuli oppilaiden kanssa tänään puheeksi. Ilmeisesti jonkin toisen luokan oppilas oli purkanut pahaa oloaan ja haukkunut oppilaitani vammaisten luokkalaisiksi. Kurjaa! Ja ehdottomasti puuttumisen arvoista.

Aloitin kysymällä oppilailtani, onko kukaan luokkamme oppilaista vammainen.
- Ei ole.
No, voiko tämä sitten olla vammaisten luokka?
- No ei.

Keskustelu jatkui vammaisuuden määrittelyyn - kuka on vammainen ja millä perusteella. Puhuttiin myös vammautumisesta ja siitä, että joku voi olla syntymästään saakka vammainen. Totesimme myös varsin yksituumaisesti, että vammainen/vammautunut henkilö voi olla kiva ja fiksu kaveri. Samaan syssyyn muistuteltiin mieliimme myös sitä, että jokainen on jossain asiassa hyvä ja jokainen tarvii joissain asioissa toisten apua ja tukea.

Alkuperäisessä haukkumisessa ei kuitenkaan liene ollut kysymys tästä, vaan jostain syvemmästä ja ilkeämmästä. Vammaisuutta pidetään joissain piireissä tyhmän synonyyminä, mitä se ei todellakaan ole. Tyhmän ja vähempiarvoisen. Myös meidän aikuisten asenteissa on usein korjaamisen varaa, sillä mistä muualta lapset asenteensa imisivät.

Lainaus Wikipediasta:
"Vammaisuus kuvaa rajoitteita, jonka vuoksi henkilö syystä tai toisesta ei pysty toimimaan täysipainoisesti yhteiskunnan rakennetussa tai sosiaalisessa ympäristössä. YK:n 13. joulukuuta 2006 hyväksymässä Vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva yleissopimus (Convention on the Rights of Persons with Disabilities) vammaisuus määritellään seuraavalla tavalla: ”Vammaisiin henkilöihin kuuluvat ne, joilla on pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, jonka vuorovaikutus erilaisten esteiden kanssa voi estää heidän täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa.”

Voisimmeko jonain päivänä elää yhteiskunnassa, jonka jokainen jäsen voisi tasavertaisesti osallistua yhteiskuntaan? Nimittäin vammaisuus ei ole pelkästään yksilön ominaisuus, vaan yhteiskunta voi myös vammauttaa jäseniään tarpeettomasti tekemällä yhteiskuntaan osallistumisesta tarpeettoman vaikeaa.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Kahoot!

create.kahoot.it


En millään malta olla jakamatta/hehkuttamatta tätä kerrassaan mainiota, ilmaista sivustoa. Ihana, inspiroiva, iloinen...

Homma toimii siten, että opettaja ensin luo itselleen tunnukset, joilla pääsee luomaan tietokilpailuja, kyselyitä ja keskusteluita. Niiden luominen on suhteellisen helppoa ja sivusto neuvoo kyllä, jos johonkin kohtaan meinaa jäädä takkuamaan. Lisäksi sivustoon on jaettu PALJON julkisia tietovisoja, joista hyvällä tuurilla saattaa löytyä omaan tarpeeseen sopiva/muokattavissa oleva. Kyselyn luomisen jälkeen opettaja aktivoi pelin ja saa pelitunnuksen, joka jaetaan oppilaille. Sen jälkeen oppilaat kirjautuvat tuolle pelitunnuksille omilla/kaverin/koulun älylaitteilla tai tietokoneilla. (Meillä langattoman verkon vielä toistaiseksi puuttuessa usein sekä open puhelin että iPad toimivat oppilaiden verkkoyhteydettömien älylaitteiden tukiasemina.)

Kun kaikki oppilaat ovat kirjautuneet peliin, opettaja aloittaa pelin. Ensimmäinen kysymys lävähtää taululle ja oppilaat valitsevat mielestään oikean vaihtoehdon. Mitä nopeammin oikean vastauksen valitsee, sitä enemmän saa pisteitä. Väärästä vastauksesta ei saa ainuttakaan pistettä. Pienin mahdollinen vastausaika on 5 sekuntia ja suurin 120. Meillä on nyt toistaiseksi ollut käytössä 30 sekunnin aikaraja. Kaikkien osallistujien vastattua kysymykseen, näyttää sivusto eri vastausvaihtoehtojen valinneiden määrän ja osallistujien senhetkisen pistetaulukon.


Meillä on toistaiseksi ollut käytössä vasta tuo tietokilpailuominaisuus. Oppilaat ovat ryhminä kilpailleet esihistoriallisessa tietovisassa ja oma palkkiryhmäni tekee enkun sanakokeet Kahootissa. Kuulin, että ainakin yhdessä toisessa vantaalaiskoulussa on sama käytäntö. Jo muutaman kokeilukerran jälkeen on todettavissa, että tietovisamainen työskentely selkeästi motivoi oppilaita. Varsinkin, jos ryhmä on riittävän turvallinen.Pelin musiikki ja grafiikat ovat ainakin meidän oppilaiden mielestä olleet just hyviä ja luovat omalta osaltaan hiukan jännittävää tunnelmaa. Ja opettajan kannalta on varsin mukavaa, että jokaisen tietovisan tulokset jäävät palveluun näkyviin ja sieltä näkee suoraan, kuinka monta kysymystä jokainen osallistuja on saanut oikein ja missä kysymyksissä on tullut virhe.

Suosittelen lämpimästi tutustumaan ja kokeilemaan! Jos haluatte käyttöönne valmiita Let's go 5 kuvasanastoihin perustuvia tietovisoja, niin tällä hetkellä niitä löytyy kappaleisiin 1-8 (lisää pukkaa piakkoin) ainakin, jos laitatte hakusanaksi Ullaope. Samalla hakusanalla löytyy myös tuo esihistoriallinen tietovisa.

ps. Jäin miettimään, haittaako se, jos ja kun nuo ovat julkisesti jaossa, että oppilaat mahdollisesti pääsevät ne näkemään etukäteen. Totesin, että eipä tuo haittaa! Jos ovat niin innokkaita, että etukäteen harjoittelevat, niin ei se mielestäni ole keneltäkään pois. :D





lauantai 13. syyskuuta 2014

"Ope, kiitti, että päätit sittenkin olla nolaamatta meidät!"

Omakuva iltapäivältä.

Tänään oli SE päivä. Siis se päivä, jonka oletettavasti jokainen alakoulun opettaja tunnistaa päiväksi, jolle ei kannata ladata kovin suuria akateemisia tai muitakaan tavoitteita - koulukuvauspäivä. Kuluneiden lähes viidentoista opevuoden aikana olen jo oppinut (jos mahdollista) varaamaan päivän ensimmäisen kuvausvuoron luokalleni. En yhtään ihmettele, että kuvattavaksi suostuminen on lapsille tiukka paikka, sillä sitä se on aika usein itsellenikin. Ja jos kuvaamista joutuu jännittämään koko päivän, ei välttämättä riitä voimia opiskeluun tai rauhalliseen käytökseen.

Eräs luokkamme oppilaista tervehti minua aamulla ensimmäisenä tuolla otsikossa olevalla kommentilla. Olin onnistunut saapumaaan kouluun suht koht inhimillisen näköisenä. Parina viime vuonna kun olen unohtanut koko kuvauksen... Niin ja en ollut eilisistä uhkauksistani huolimatta pukeutunut Rölliksi. Toisen suusta sain kuulla tänään näyttäväni kyllä paremmalta "niillä pitkillä hiuksilla" ja kolmannen mielestä näytti siltä, kuin minulla ei olisi hiuksia lainkaan; aamulla kun olin kiireessä letittänyt hiukset pään ympärille palmikoksi. :D

Osa oppilaista on sitä mieltä, että viimeistään nyt olen todella hurahtanut pöllöihin, kun bongasivat tänä aamuna korvistanikin pöllökorvikset. Luokassa niitä on seikkaillut koko alkusyksyn. Välillä on huimaa huomata kuinka pieniinkin ulkonäöllisiin juttuihin oppilaat kiinnittävät huomiota. Mutkattomista väleistä seuraa se, että olen saanut kuulla vastaavanlaisia kommentteja aina silloin tällöin, mutta kertaakaan en ole kokenut niiden olleen ilkeämielisiä tai loukkaantunut niistä. Valitettavasti osalle suomalaisista oppilaista ja opettajista ulkonäköön(kin) kohdistuvat ilkeämieliset kommentit ovat arkipäivää. Vaikka kommentit kertovat yksinomaan lausujastaan, ei niiden sisältö useinkaan voi olla satuttamatta. Hus, pois sellaiset kommentoinnit!

Ulkonäköasiat saivat muutenkin tänään aikaan keskustelua luokassamme. Olen onnellinen siitä, että  meidän luokkaan uskaltaa niin ope kuin oppilaatkin tulla meikittä. Ihan yhtä ymmärrettävää on, että jokainen haluaa näyttää mahdollisimman hyvältä koulukuvassa, joten pojat pääsivät ihmettelemään ja ihastelemaan nätisti meikattuja tyttöjä ja tytöt taas poikien laitettuja hiuksia. Keskustelua syntyi kuitenkin siitä, että tarvitsevatko tytöt meikkiä näyttääkseen nätiltä. Asiaa kommentoineet pojat tuntuivat olevan sillä linjalla, että ilman meikkiä on heidän mielestään parempi. Osa (viisaasti?) piti suunsa kiinni.

Eräs väärinymmärryksen hetki koettiin ja korjattiin keskustelun aikana siinä kohden, kun varsin painokkaasti totesin, että vain mukavat kommentit toisten ulkonäöstä ovat sallittuja. Kuulemma kuulosti siltä, että vain yksi mielipide on sallittu esim. tuon meikkaamisen suhteen. Päädyin sitten selittämään, että jokaisella saa olla mielipiteensä ja nämä ovat makuasioita, MUTTA kenenkään loukkaamiseen ei meillä ole oikeutta ja siksi vähemmän mukavat kommentit on syytä pitää suun sisäpuolella.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Roolit vaihtoon!

By Blake Patterson [CC-BY-2.0], via Wikimedia Commons

Koulumme osallistuu projektiin, jonka myötä saamme taloon 16 (koko kouluun 31) iPadia. Vallan mainiota! Kiitos Vantaan kaupungille tällaisen mahdollisuuden järjestämisestä ja johtoryhmälle siihen tarttumisesta!

Noin viikon verran olemme ottaneet padeja käyttöön ja nettiyhteyksien salliessa (Wi-Fi tulee hiukan jälkijunassa.) ladanneet niihin myös mielenkiintoiselta tuntuvia ja toivottavasti oppimista edistäviä ohjelmia, eikä se niin paha ole, jos jotkut ohjelmat edistävät myös oppilaiden koulussa viihtymistä! :) (Tästä aiheesta muuten tipahti juuri eilen postiluukusta mielenkiintoiselta vaikuttava kirja Rakenna oppiva ryhmä, jossa puhutaan myös pedagogisesta viihtymisestä. Palannen asiaan kirjan kunnolla luettuani, mutta pikaisella silmäyksellä vaikutti siltä, että ainakin aika monessa kohtaa olen samoilla linjoilla.)

Anyways, tänään padit olivat jo melko valmiita opettajille "hiplailtaviksi" ja tutustuttaviksi. Olimme sopineet, että padit jaetaan tiimiajalla turvallisuuskävelyn jälkeen. Muutama oppilaistani suostui tulemaan auttamaan opettajia käyttöönotossa. ("Siis voidaanks me ihan OIKEESTI?" "Joo, ihan oikeesti.") Ennen "hiplailua" katsoimme kaikki Kirsi Longan ajatuksia Youtubesta. Löytyvät täältä: https://www.youtube.com/watch?v=H4p0b_1IPVk

Kysyin sitten oppilailta, että millaisia asioita HE haluaisivat padeilla tehdä. Hyviä ideoita saimme, ja ainakin näiden oppilaiden mielessä ensimmäisenä ei ollut videoiden tekeminen - vaikka sekin on hyvä tapa aina välillä opiskella asioita. Aika nopeasti siirryimme sitten kokeiluvaiheeseen, joka jo toivottavasti antoi kaikille vähän lisää uskallusta ja ideoita, miten näitä härpäkkeitä voisi käyttää. Tässä vaiheessa oppilaat mm. esittelivät opettajille ohjelmia, joita olimme jo ehtineet luokassa kokeilla. Lopuksi opeteltiin oikea tapa sulkea iPad koulukäytössä, eli poistua kaikista ohjelmista ennen sulkemista.

Minulle tämän päivän ehdottomasti positiivisimmaksi asiaksi jäi, muiden opettajien jo lähdettyä, nähdä se into ja oman osaamisen esittelyn tuoma itsetuntolataus, joka oppilaista tapahtuman jälkeen välittyi. Suunnitelmien alla (toivottavasti myös toteutuu!) on saada kouluumme jonkinlaista tvt-tukioppilastoimintaa, opettajien ja muiden oppilaiden avuksi, iloksi ja hyödyksi.

maanantai 8. syyskuuta 2014

"Ope, eiks täällä pitäis olla toinenkin aikuinen?"

https://www.flickr.com/photos/eraphernalia_vintage/4317123147/

Otsikon kysymyksen kuulin erään oppijan suusta tänään kuudentoista enemmän ja vähemmän taitavan/innokkaan oppilaan käsityötunnilla. Jos ihan rehellinen olen, niin samaa mietin ennen ryhmän alkua itsekin. Oman lisämausteensa asiaan tuo vielä kymmenkunta silloin tällöin toimivaa ompelukonetta. Yhteen löysin tänään vahingossa paininjalan... :)

Voi olla, että vielä tulen (mahdollisesti piankin?) toisiin mietteisiin, mutta juuri nyt olen sitä mieltä, että EI, emme ihan välttämättä tarvitse tänne toista aikuista. Meillä on loistava mahdollisuus saada aikaan jotain ihan huippua juuri näillä eväillä. Opelta ja oppilaita tosin alkuvaihe vaatii keskivahvaa kaaoksensietokykyä ja rutkasti itsehillintää (tai sen opettelua), yhteistoimintaa ja kaverin auttamista.

Kuudentoista oppilaan ryhmä, joka laskujeni mukaan tänään teki neljää eri työtä on kieltämättä... hmm... haasteellinen. :) Ryhmä aloitti yhdessä tänä syksynä, joten oppilaat eivät ole vielä edes ehtineet tulla toisilleen kunnolla tutuiksi, mutta eivätköhän matkan varrella siihenkin ehdi.

Kahdella ensimmäisellä käsityökerralla teimme/yritimme tehdä kaikille käsityöpussit. Viimeiset valmistuivat tänään, koska toimivat ompelukoneet ovat kiven alla tämän kokoiselle ryhmälle. Onneksi pussiin voi myös painaa kuvia ja tehdä nauhat konetta odotellessa. Ennen kolmatta kertaa totesin, ettei tässä ole mitään järkeä. Olin jo aiemmin keräillyt Pinterestiin ideoita mahdollisesti käsityötunneilla toteutettavista töistä ja välitöistä nopeimmille, joten ison osan kolmatta kertaa esittelin näitä ideoita oppilaille ja oppilaat saivat tehdä listaa töistä jotka haluaisivat tehdä. Kaikkien tulee viidennen luokan aikana tehdä jokin isompi (open hyväksymä) neulontatyö ja ompelutyö. Muuten ajattelin antaa oppilaille melko vapaat kädet töidensä suunnitteluun annettujen ideoiden pohjalta. Osittain tämän mahdollistaa iso kangaslahjoitus, jonka saimme erään oppilaan äidin työpaikalta. (Iso kiitos!) Toinen hyvä resurssi on youtube, jossa on paljon hyviä opetusvideoita esim. neulonnan perusteiden harjoitteluun.

Osalla oppilaista listalla on reilu kaksikymmentä toivottua työtä, osalla hiukan vähemmän, mutta jokaisella vähintään kolme. Opettajana yritän saada listoilta kerättyä järkeviä kokonaisuuksia, niin että samaa työtä voisi olla samanaikaisesti aina tekemässä useampi oppilas ja sitä kautta vertaistukea tarjolla helposti. Samalla listat mahdollistavat oppilaille kuulluksi tulemisen kokemuksen ja motivaation säilymisen itse valittujen töiden tekemisessä.

Tänään teimme: käsityöpusseja, sydämenmuotoisia vetskaripusseja pikkutavaroille, fleece-hapsukaulahuiveja ja noin puolet porukasta aloitti lapasten neulomisen. Oppimista on (ja saakin olla) vielä siinä, että ope ei ole se ensimmäinen, jolta kysytään heti apua. Mutta paljon jo tapahtui oppilaiden keskinäistä neuvomistakin! Ja kunhan pääsemme eteenpäin, niin aika monelle työlle alkaa löytyä jo oppilas tai oppilaita, jotka sen ovat tehneet ja voivat sitten myös auttaa toisia.

Haaveenani on, että saisimme yhdessä oppilaiden kanssa ryhmän toimimaan kuin hyvin öljytyn koneen, jossa jokaisella on paikkansa ja kaikkia tarvitaan. Oppilaat voivat toimia toistensa (ja miksei openkin) opettajina asioissa, jotka hallitsevat hyvin.

ps. meidän luokan löytää pinterestistä osoitteella www.pinterest.com/luokka








sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Pentusilmä ja pedagoginen katse


https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjbaROUwha9GakPv-eHm_9jXkdtX4BAAIFgS9k87kBp1kMCUhW3aJUV-ANfH4UgbKUFPIfCBFDrt2pCpgRUOaIj1qCEkQw3YZunPqfPnDHkumrA-OOEuxsElJ2w93KHEq6ncBQLkNaX5uXb/s1600/smile+dog.bmp
Flow!

Muutama vuosi sitten ainakin meillä päin oli käsite "pedagoginen katse" kovasti puheen alla. Tiedättehän sen katseen, joka saa sateenkin pysähtymään ja villeimmänkin oppilaan sulkemaan suunsa ja kokoamaan raajansa vikkelästi tiukkaan pakettiin. Vai olisiko sittenkin kyse siitä katseesta, jolla opettaja voi sanoittakin välittää oppilaalle, että tästä välitetään ja että tulee vielä parempiakin päiviä. Joskus katseen viesti voi olla vaikkapa "hey, COME ON!",  joka taatusti menee paremmin perille ilman sanoja... ;) Katseella voi viestiä niin paljon: hyväksyntää, paheksuntaa, luottamusta, välittämistä, inhoa, vihaa, rohkaisua - niin hyviä kuin huonoja asioita. Siksi onkin tärkeää aina välillä pysähtyä miettimään, MITEN oppilaitaan katsoo. Mikä on se katseeseeni piilotettu viesti, joka saattaa olla minulta itseltäni piilossa, mutta jonka oppilas taatusti poimii?

Eräs rakas kollegani puhuu "pentusilmästä". Siitä silmästä, joka jokaisella lasten kanssa tekemisissä olevalla olisi hyvä olla. Se silmä näkee lapsen käytöksen takaa itse lapsen. Se silmä näkee, milloin on hyvä ja milloin huono olla - ja mitä sille voisi tehdä. Se silmä näkee ilon, surun ja raivon kyyneleet ja osaa reagoida niihin juuri oikealla tavalla. Se silmä näkee, milloin "pentu" tarvitsee lämpöä ja läheisyyttä ja milloin taas hellän pukkauksen takapuolelle.


Päätin tehdä oppilaistani ilmiantajia.



Ikivanha tarina kertoo yhdessä versiossaan intiaanipojan kysyneen vanhalta viisaalta intiaanilta, kumpi voittaa hyvä vai paha. Vanha intiaani oli pyytänyt poikaa kuvittelemaan, että hänen sisällään asuu kaksi koiraa, musta ja valkea, jotka käyvät jatkuvasti taistelua keskenään. Sitten vanhempi intiaani oli kysynyt pojalta, kumpi koirista tulee voittamaan taistelun. Hetken mietittyään poika vastasi, että se, jota hän ruokkii.

Olen aina uskonut, että oikealla tavalla oppilaita kehumalla ja hyvään keskittymällä saa paljon enemmän hyvää aikaan kuin keskittymällä virheisiin, epäonnistumisiin ja huonosta käytöksestä moittimiseen. Uskostani huolimatta, en kyllä voi sanoa aina pystyneeni toimimaan uskomukseni mukaan, mutta vahvan yrityksen siihen suuntaan voin tunnistaa. Tämän syksyn aikana olen saanut olla todistamassa ihmeellisellä tavalla tämän uskomuksen todenperäisyyttä muutaman koulumme oppilaan elämässä. Heidän puolestaan olen älyttömän onnellinen ja täynnä kiitollisuutta sitä opettajaa kohtaan, joka on ollut muutosta edesauttamassa.

Tämän syksyn uutuus oppilaillemme ovat olleet palkkiryhmät. Enkku ja matikka opiskellaan palkeissa erilaisissa viidensien luokkien oppilaista koostetuissa ryhmissä. Ope ja opetustyyli ja ryhmän kokoonpano saattaa olla hyvinkin erilainen kuin omassa luokassa. Suurin osa oppilaistani on solahtanut uuteen systeemiin hienosti, mutta muutama on kokenut sen syystä tai toisesta hankalaksi. Totta on, että systeemi ei välttämättä sovi ihan jokaiselle. Sitä jään kuulostelemaan tarkalla korvalla. Luokan keskustelu kuitenkin aiheen ympärillä alkoi olla aika negatiivissävytteistä ja oli aika katkaista kierre ennen kuin se muuttuu hallitsemattomaksi. Kun äidinkielessäkin oli sopivasti aiheena tekstin jako kappaleisiin, harjoittelimme koko luokan voimin rakentavassa hengessä palautekirjeen kirjoittamista (varsin ohjatusti). Kerroin oppilaille etukäteen, että tulen lukemaan kirjeet ja varmistamaan, että ne ovat asiallisia ennen asianomaisille opettajille antamista. Keskustelimme myös siitä, että jos mihin tahansa asiaan haluaa muutosta, sitä ei kannata pyytää loukkaamalla toista osapuolta - kukapa silloin olisi kovin myötämielinen millekään muutosehdotukselle. Kaikenkaikkiaan kirjeet luettuani voin jälleen kerran todeta olevani oppilaistani kovin ylpeä. Tämän idean esi-ideasta kiitos kollegalle Sipooseen.

Mutta nyt siihen ilmiantamiseen. Aloitimme hyveiden opiskelun kenties siitä vaikeimmasta eli itsehillinnästä. Keskustelimme mitä hyviä puolia ja etuja sen käyttämisestä on ja kuinka se tuo lisää vapautta elämään. Jos pystyt hillitsemään itsesi, ei muiden tarvitse tehdä sitä puolestasi. Tulevan viikon harjoittelemme erilaisissa tilanteissa itsehillinnän taitoa, ja oppilaat saavat ilmiantaa toisiaan "itse teossa". Negatiivisiin asioihin emme keskity, eli esim. mahdollisten ärsyttäjien nimiä ei ilmiantoon kirjoiteta. Perjantaina luen sitten ääneen kaikki ilmiannot ja mietin jopa, josko kaikkien ilmiannettujen kesken arpoisi yhden läksyttömän päivän... Seuraavalle viikolle sitten uusi hyve ja niin edelleen. Hyveiden opettamiseen löytyy hienoa materiaalia kirjasta Reilu, reipas ja vastuuntuntoinen.