sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Pentusilmä ja pedagoginen katse


https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjbaROUwha9GakPv-eHm_9jXkdtX4BAAIFgS9k87kBp1kMCUhW3aJUV-ANfH4UgbKUFPIfCBFDrt2pCpgRUOaIj1qCEkQw3YZunPqfPnDHkumrA-OOEuxsElJ2w93KHEq6ncBQLkNaX5uXb/s1600/smile+dog.bmp
Flow!

Muutama vuosi sitten ainakin meillä päin oli käsite "pedagoginen katse" kovasti puheen alla. Tiedättehän sen katseen, joka saa sateenkin pysähtymään ja villeimmänkin oppilaan sulkemaan suunsa ja kokoamaan raajansa vikkelästi tiukkaan pakettiin. Vai olisiko sittenkin kyse siitä katseesta, jolla opettaja voi sanoittakin välittää oppilaalle, että tästä välitetään ja että tulee vielä parempiakin päiviä. Joskus katseen viesti voi olla vaikkapa "hey, COME ON!",  joka taatusti menee paremmin perille ilman sanoja... ;) Katseella voi viestiä niin paljon: hyväksyntää, paheksuntaa, luottamusta, välittämistä, inhoa, vihaa, rohkaisua - niin hyviä kuin huonoja asioita. Siksi onkin tärkeää aina välillä pysähtyä miettimään, MITEN oppilaitaan katsoo. Mikä on se katseeseeni piilotettu viesti, joka saattaa olla minulta itseltäni piilossa, mutta jonka oppilas taatusti poimii?

Eräs rakas kollegani puhuu "pentusilmästä". Siitä silmästä, joka jokaisella lasten kanssa tekemisissä olevalla olisi hyvä olla. Se silmä näkee lapsen käytöksen takaa itse lapsen. Se silmä näkee, milloin on hyvä ja milloin huono olla - ja mitä sille voisi tehdä. Se silmä näkee ilon, surun ja raivon kyyneleet ja osaa reagoida niihin juuri oikealla tavalla. Se silmä näkee, milloin "pentu" tarvitsee lämpöä ja läheisyyttä ja milloin taas hellän pukkauksen takapuolelle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti